|
Kilpailijatiedote
16.5.2006
Kaksi voittoa Botniaringillä, -Sami Isohella FF:n NEZ- ja SM-sarjojen kärkeen
Kotimainen SM-ratakausi polkaistiin käyntiin viikonloppuna Jurvan Botniaringillä. Formula Fordien osalta kyseessä oli myös NEZ- eli Pohjois Euroopan Mestaruussarjan toinen osakilpailu. Ensimmäinen osakilpailu kaasuteltiin paria viikkoa aikaisemmin Tanskan Jyllandsringenillä. Kurikan Sami Isohella jatkoi siitä, mihin Tanskassa jäi, -tuloksena oli kaksi voittoa ja nousu sarjojen pistekärkeen.
Botniaringin testit jäivät vähiin, sillä Tanskassa rikkoutunut auto odotti varaosia jotka saapuivatkin radalle kilpailuviikon torstaina. Perjantaina oli mahdollisuus muutamiin testikierroksiin joiden avulla varmistettiin, että auto toimii. Lauantaina ajettiin aika-ajot märällä, mutta hiljakseen kuivuvalla radalla. Ajat paranivat koko ajan ja johtopaikka kärjessä vaihtui lähes joka kierroksella, Sami oli pitkään kakkosena, ja nousi muutama minuutti ennen ruutulipun heilahtamista kärkeenkin. Vauhti kuitenkin hiipui silloin, kun olisi ollut mahdollisuus vetää nopein aika, -bensa oli vähissä ja oli palattava varikolle. Tuloksena siitä huolimatta hyvä kolmas sija alle kolme kymmenystä kärkipaikasta, paalupaikan nappasi monelle ehkä pienenä yllätyksenä Matti Aro.
Sunnuntaina ajettiin molemmat finaalit. Ensimmäisessä finaalissa Sami otti hyvän lähdön ohittaen Aron jo lähtökiihdytyksessä ja J-P. Wikmanin pääsuoralla. Kierros kierrokselta muu ryhmä jäi kauemmaksi, muista sijoista käytiin kovaa kamppailua. Kilpailun puolessa välissä Emma Kimiläinen oli noussut kakkospaikalle mutta ei pystynyt kuromaan noin kolmen sekunnin välimatkaa kiinni. Turva-auto tuli kuitenkin radalle kun kolme kierrosta oli jäljellä, Mika Vähämäen auto oli pysähtynyt konerikon seurauksena vaaralliseen paikkaan. Turva-auto poistui toiseksi viimeisellä kierroksella ja Sami kykeni pitämään johtopaikkansa maaliin, eroa Emmaan jäi lopulta 0,6 sekuntia, kolmanneksi jäi Wikman. Samille kirjattiin tästä erästä myös nopein kierrosaika.
- Kisa oli itse asiassa aika helppo, pystyin kasvattamaan eroa muihin aina turva-auton radalle tulemiseen saakka. Itse asiassa ainoan kerran pasmat meinasivat mennä sekaisin, kun turva-auto yllättäen pysähtyi edessäni. Päätin kuitenkin vetää letkaa rauhallisesti, mikä oli lopulta kai oikea päätös. Viimeisellä kierroksella turva-auton poistuttua pystyin nykäisemään turvallisen eron Emmaan.
Toinen finaali ajettiin edelleen kuivalla, mutta kylmällä ja tuulisella radalla. Edellisen erän nopeimpien kierrosaikojen perusteella Sami lähti paalulta, Emma toisena ja Miika Hirsimäki kolmantena. Tällä kertaa Sami sai huonon startin jo ohitse pyyhkäisivät niin Kimiläinen, Wikman kuin Ruotsin Olssonkin. Mutta kun pari kierrosta oli ajettu otti Sami paikkansa kärjessä ohittamalla Kimiläisen näyttävästi pääsuoran päässä. Taas kierros kierrokselta Sami kasvatti eroaan kärkeen ja Wikman ahdisteli Kimiläistä ohittaenkin tämän kisan puolessa välissä. Hirsimäki ja Aro kolaroivat kisan loppupuolella joutuen keskeyttämään. Kun puoli kierrosta oli enää jäljellä Samin meno yllättäen hyytyi ja takana ajaneet Kimiläinen ja Wikman saivat karkulaisen kiinni. Maaliin ajettiin kuitenkin järjestyksessä Isohella, Kimiläinen, Wikman.
- En nähnyt lähtövaloja ollenkaan, nostin kytkimen kun näin vierellä olleen Kimiläisen lähtevän. Kisa oli hankalampi kuin ensimmäinen, auto yliohjasi liikaa. Lopussa sydän jätti pari lyöntiä väliin, kun tiukassa mutkassa kone hörppäsi tyhjää, -bensa oli taas loppumaisillaan, suoralla kone veti taas normaalisti. Onneksi juuri siinä kohdassa olivat keltaiset liput, muuten olisi johtopaikka saattanut vaihtua. Mekaanikot olivat ihmeissään kisan jälkeen, sillä auto kulutti jostain syystä paljon enemmän bensaa toisessa finaalissa, vaikka olosuhteet pysyivät samanlaisina.
- Viikonloppu sujui kuitenkin todella hyvissä merkeissä, vauhti riittää nyt voittotaisteluihin kunhan tekniikka vain kestää. Testaaminen on jäänyt armeijan vuoksi olemattomaksi, itse asiassa olen ajanut vain kilpailut, varsinaisia testipäiviä ei ole ollut ollenkaan. Maanantai-aamuna lähden taas metsäleirille Haminaan, josta saavun valmiiksi väsyneenä suoraan Alastarolle. Johdan nyt NEZ-sarjaa, vaikka keskeytin yhden erän Tanskassa. Sarjassa vähennetään kahden erän tulokset loppupisteistä joten siinä valossa tilanteeni on vieläkin parempi. Alastaro on eräs lempiradoistani, joten sielläkin mennään kovaa.
.

|