|
Kilpailijatiedote
2.5.2006
Formula Fordien NEZ-sarja käynnistyi Tanskassa
Emma Kimiläiselle vahvin suomalaisalku
Formula Fordien Pohjois-Euroopan mestaruussarja NEZ käynnistyi Tanskan Jyllandsringillä vappuviikonloppuna. Kokonaisuutena vahvimman suomalaisesityksen teki 16-vuotias Emma Kimiläinen, vaikka Sami Isohella hallitsikin ensimmäistä starttia ja ajoi vakuuttavaan voittoon. Isohella sijoittui toisessa lähdössä vasta kuudenneksitoista ja näin Kimiläisen avauslähdön 3. sija ja toisen lähdön nelossija nostivat helsinkiläisen sarjassa parhaana suomalaisena kolmanneksi.
Viime vuonna SM-hopealle Formula Fordeissa ajaneen Emma Kimiläisen mestaruuksiin tähtäävän kauden valmistautuminen sujui pitkään käsikirjoituksen mukaan. Pahimpaan mahdolliseen aikaan ongelmat kuitenkin iskivät, kun viime kauden jälkeen Englantiin päivitykseen lähetetty moottori ei ehtinytkään Suomeen sovitussa aikataulussa. Tämä viivästys ja odottelu jättivät kauttaedeltäneet testit väliin. Kauden avaukseen oli lähdettävä niin sanotusti kylmiltään.
- Testit jäivät kauden alla todella vähiin. Autoni moottori oli huolettavana Englannissa ja paluu Suomeen viivästyi. Täälläkin ensimmäiset ajot ajettiin sitten märällä radalla ja itse kilpailu taas kuivalla. Säädöt eivät siis olleet aivan kunnossa, kertoi Emma Kimiläinen avauslähdön jälkeen.
Ongelmista huolimatta Kimiläinen vakuutti Tanskassa ajamalla Jyllandsringillä viikonlopun harjoituksissa kuitenkin nopeimman kierrosajan. Aika-ajossakin Kimiläisen vauhti oli kohdallaan ja tuloksena oli toiseksi nopein aika. Tästä huolimatta itse kilpailussa kuivalla radalla eivät säädöt olleet kohdallaan ja kärkikaksikon vauhtiin ei ollut asiaa.
Kokenut Kurikan Sami Isohella sai ajaa voittoon ja isäntämaan Anders Ole Egebart otti kakkospaikan ennen Kimiläistä. Kärkikaksikon välinen ero oli maalissa vain 0.3 sekuntia ja tästä Kimiläinen jäi seitsemisen sekuntia.
Säädöt veivät vauhtia oikeaan suuntaan
Viikonlopun ja samalla kauden toiseen kilpailuun Emma Kimiläinen lähti kolmannesta ruudusta, kun paalupaikalta starttasi avauskilpailun nopeimman kierrosajan ajanut Anders Ole Egebart.
- Autoa säädettiin avauskilpailun jälkeen ja uskon kaiken olevan nyt paremmin, totesi Kimiläinen luottavaisesti ennen toista starttia.
Suurista odotuksista huolimatta suomalaisen kilpailu oli varsin vaiherikas.
- Lähtö toisesta rivistä onnistui melko hyvin, mutta ensimmäisessä mutkassa oli hieman ahdasta ja putosin muutaman sijan ehkä kuudenneksi seitsemänneksi. Mutkaisella radalla ohittaminen on melko vaikeaa ja pieni kosketuskin tapahtui Aki Sandbergia ohittaessani. Ajauduin siitä sitten nurmikollekin hetkeksi ja sijoitus heikkeni jälleen, kertasi Emma Kimiläinen toisen lähdön tapahtumia.
- Edessäni riitti tapahtumia tämänkin jälkeen ja pääsin nousemaan pari sijaa, mutta palkintopallille ei enää ollut mahdollisuuksia. Auto toimi nyt paremmin kuin ensimmäisessä startissa ja kierrosajat olivat samoja ja jopa ajoittain nopeampiakin kuin kärjellä, kiitteli Kimiläinen maalissa kisainsinööri Pertti Ojalan tekemiä muutoksia.
Kimiläinen oli lopulta maalissa neljäs, kun voittoon ajoi isäntämaan Nicki Thiim ja toiseksi jälleen sarjakärkeen noussut Anders Ole Egebart. Toisen lähdön kolmas oli David Olsson, josta Kimiläinen jäi lopulta kuitenkin vain reilun 1,5 sekuntia.
Kahden ajetun lähdön jälkeen Emma Kimiläinen on parhaana suomalaisena sarjassa kolmantena. Kärkipaikkaa pitää kummassakin Tanskan lähdössä toiseksi ajanut isäntämaan Anders Ole Egebart. Avauslähdön voittaja Sami Isohella on viidentenä ja toisen lähdön voittanut Nicki Thiim toisena.
Formula Fordien Pohjois-Euroopan mestaruussarjassa ajetaan kaiken kaikkiaan 14 lähtöä seitsemänä eri kilpailuviikonloppuna. Seuraavat lähdöt ajetaan Suomen Botniaringillä Äitienpäiväviikonloppuna. Samalla käynnistyy myös Suomenmestaruustaistelu.

|