HMH RACING kahden auton voimalla Formula Fordien SM-sarjaan

Seinäjokelainen HMH Racing talli lähtee kahden auton tiiminä Formula Fordien SM-sarjaan. Viime vuonna tallin kuljettaja Seinäjokinen Juha Mäki-Jouppi dominoi ennennäkemättömällä tavalla FF:n SM-sarjaa.

Mäki-Jouppi otti paalupaikan jokaiseen kolmeentoista finaalilähtöön, ajoi jokaisessa finaalissa kilpailun nopeimman kierrosajan ja voitti 12 ajetusta 13:sta finaalilähdöstä. Ahveniston toisesta finaalilähdöstä tuloksena keskeytys tekniseen vikaan.

Tälle vuodelle Juha siirtyy uusien haasteiden pariin, ja paikan tallin oman kaluston kuljettajana otti 16-vuotias Elias Niskanen, joka viimevuotisella debyyttikaudellaan Formula Fordeissa otti SM-hopeaa. Tavoitteena Eliaksella on kirkastaa viimevuotinen sijoitus mestaruuteen tulevalla kaudella. Kuopiossa asustava Elias edustaa paikallista seuraa Kuopion Urheiluautoilijoita ja harrastaa autourheilun ohella mm. salibandya, missä hän on ikäluokkansa kärkipelaajia Suomessa. Eliaksella on takanaan pitkä ja menestyksekäs ura kartingin parissa ennen siirtymistään Formula Fordin rattiin viime vuonna.

Tallin toisena kuljettajana kaudella esiintyy 26-vuotias Oululainen autonasentaja Henri Naasko, joka kokeili Formula Fordia viime kaudella muutamassa kisassa Turkulaisen Team Södermanin kalustolla. Kokeilu innosti Henkkaa niin vahvasti, että hän hankki alleen ikioman kaluston ja liittyy HMH Racingin vahvuuteen tulevalle kaudelle. Henkallakin on taustaa kartingin parista, mutta muutamat viime vuodet hän on toiminut lähinnä mekaanikkona kartingin, rallin ja rata-autoilun puolella. HMH Racing on tallina Henkalle tuttu jo parin vuoden takaa, jolloin hän toimi mekaanikkona Oululaiselle Netta Pekkalalle, Netan voittaessa Formula Fordien Zetec Trophyn 2014.

Viikolla 18 ajettujen testien perusteella tallin kummankin kuljettajan vauhti pitäisi riittää kärkisijoihin tulevan viikonlopun SM-avauksessa Jurvan (Kurikan) Botniaringillä 14. – 15.05.

Testien perusteella kuljettajille tulevat antamaan tiukan vastuksen mm. Rock Racing tallin kuljettajat Jani Kaleva ja Sami Talvitie sekä sarjan kova ja kokenut naiskuljettaja Milla Mäkelä.

HMH Racing talli on Seinäjokisen Heikki Hirsimäen perustama talli, joka on ollut mukana Formula Fordeissa vuodesta 2005 alkaen. Takana on runsaasti lähtövoittoja, Zetec-mestaruuksia ja SM- ja NEZ-mitaleita vuosien saatossa. Paras kausi viime vuonna Juha Mäki-Joupin ajaessa ylivoimaiseen Suomen Mestaruuteen ja NEZ(Pohjoismaiden Mestaruus)-pronssiin. Heikki toimii tallipäällikön tehtävän ohella kummankin kuljettajan kilpailuinsinöörinä vastaten autojen säädöistä kuljettajien antaman palautteen perusteella.

Kummallakin kuljettajalla on lisäksi oma mekaanikkonsa, jotka vastaavat autojen tekniikasta kilpailuviikonlopun aikana.

Tervetuloa kannustamaan pohjalaisen tiimin kuljettajat Formula Fordien kärkisijoille Botniaringillä!

HenriNaaskoMtecFd10

Henri Naasko Mtec Fd10

 

EliasNiskanen-MtecFd09

Elias Niskanen Mtec Fd09

Speak Your Mind

*