Formula Ford sai siivet ja tulospäivitys

Formula Ford on kokenut yhden historiansa suurimmista muutoksista Suomessa, kun luokassa sallitaan aerodynamiikkaa oleellisesti muuttavien etu- ja takasiipien käyttö. Siivelliset Formula Fordit esiintyivät ensimmäisessä kilpailussaan Kemoralla 15.07. 2017. Tähän ensimmäiseen kilpailuun mennessä 6 autoa oli saatu siivellisinä paikalle, osan osallistuessa lähtöihin ilman siipiä.

Useampiin autoihin ollaan edelleen tekemässä muutoksia seuraavaa Alastaron osakilpailua varten, jolloin Formula Fordien määrä radalla tulee nousemaan yli kymmeneen autoon, joista suurin osa siivellisiä.

Testejä siivellisillä autoilla on päästy ajamaan vasta vähän, mutta silti jo ensimmäinen kilpailu osoitti, että rataennätykset tulevat menemään uusiksi Formula Fordien osalta sitä mukaa kuin uusille radoille mennään.

Kemorassa rataennätys oli viime vuodelta Elias Niskasen ajamana 1.08.444, nyt uusi rataennätys kirjataan Kristian Laineen nimiin ajalla 1.07.380. Keli ei ollut kisapäivänä nopeimmillaan, harjoituksissa mentiin vielä selkeästi kovempaa käytetyllä renkaalla, eli ajat tulevat säätöjen löytymisellä ja parempien kelien myötä tuosta edelleen paranemaan.

Kierrosajan parantuminen tulee lisääntyneen aerodynaamisen pidon ansiosta suuremmista kaarrenopeuksista, huippunopeus pääsuoralla putosi selkeästi lisääntyneen ilmanvastuksen myötä, ollen nyt noin 220 km/h.

Kommentit kuljettajilta olivat poikkeuksetta positiivisia; auton pito kaarteissa lisääntyi selkeästi ja autosta tuli hyvin johdonmukainen ja vakaa ajettava.

Kuva Taneli Niinimäki, AKK

Ohessa tulospäivitys sarjapisteiden osalta Kemoran jälkeen:

FF-Ford-Mestaruuspisteet-2017

FF-Ford-Zetec Mestaruuspisteet-2017

 

Speak Your Mind

*